Hakuohjeet – Musiikkiteatteri


Oppilasvalinnan valintatestit järjestetään 6.–7.5.2025 Sellon toimipisteessä (os. Soittoniekanaukio 1 B, Espoo Leppävaara). Oppilasvalintaan ilmoittaudutaan 9.–29.4. Eepoksen kautta.

Musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteatteriopetukseen haetaan uusia innostuneita oppilaita. Oletko sinä yksi heistä?

Musiikkiteatteriopetuksen kulmakivi on musiikkiteatteriensemble, jossa oppilas pääsee kehittämään taitojaan musiikkiteatterin kolmella eri osa-alueella; laulun, näyttelijäntyön ja tanssin parissa. Ensembleopetus on isoksi osaksi produktiokeskeistä ja musiikkiteatterin oppilailla on useampi esiintyminen vuodessa. Musiikkiteatteria opiskelevalta edellytetään hyviä ryhmässä toimimisen taitoja sekä sitoutumista ensembleharjoituksiin.
Opinnot musiikkiteatterin taiteen perusopintojen polulla voi aloittaa sinä vuonna, kun menee 3. luokalle.

Liekki -ryhmän ensemble on torstaisin klo 16.00-17.30 Karakalliossa. 3. -6. lk
Hehku
-ryhmän ensemble on torstaisin klo 17.30-19.00 Karakalliossa. 7.-9. lk
Loiste
-ryhmän ensembletunnit ovat maanantaisin klo 17-19.30 Leppävaarassa ja keskiviikkoisin 17.00 – 19.30 Karakalliossa. Yli 16-vuotiaat (synt. 2009 tai ennen)

Lisäksi musiikkiteatterilaisilla on viikottaiset omat musiikkiteatterilaulutunnit (Liekki ja Hehku ryhmillä 30 min, Loiste ryhmäläisillä 45/60 min) sekä muha-tunnit.

Lisätietoja musiikkiteatterista löydät täältä

HAKEMINEN

1. Mene osoitteeseen juvenalia.eepos.fi tai paina tällä sivulla olevaa hae oppilaaksi-painiketta. Valitse Musiikkiteatteri -lomake ja sieltä oletko yli vai alle 16-vuotias.
2. Täytä lomakkeelle pyydetyt tiedot ja varaa testiaika.
3. Muista painaa seuraavalla sivulla tietojen tarkistamisen jälkeen LÄHETÄ-nappia. Ilmoittautuminen on vastaanotettu, kun sähköpostiisi tulee vahvistus hakemuksen lähettämisestä.

VALINTAKOE / Alle 16-vuotiaat (synt. 2010 tai jälkeen)

Valintakoe sisältää 3 osa-aluetta:

1. Laulu
Valitse ja harjoittele yksi annetuista lauluista ulkoa. Laulu lauletaan pianistin säestyksellä. Lauluvaihtoehdot nuotteineen saat paluuviestinä sähköpostiin ilmoittautumisen jälkeen.
2. Ryhmätilanne
Opettajat vetävät teatterileikin/teatteri-improvisaation yhteisesti pienellä ryhmälle (hakijan ei tarvitse valmistautua tehtävään mitenkään)
3. Keskustelu
Keskustelutuokio opettajien kanssa, jossa kuullaan hakijan ajatuksia ja kiinnostuksesta musiikkiteatteriopintoja kohtaan. Huomioithan että, valitut oppilaat voivat opiskella vain yhdessä musiikkioppilaitoksessa kerrallaan.

VALINTAKOE / Yli 16-vuotiaat (synt. 2009 tai ennen)

Valintakoe sisältää 3 osa-aluetta:

1. Laulu
Valmista oma vapaavalintainen laulu ja ota nuotti säestäjälle mukaan oikeassa sävellajissa
Laulun tulisi olla kappale jostain piirretystä tai musikaalista.
2. Ryhmätilanne
Opettajat vetävät teatterileikin/teatteri-improvisaation yhteisesti pienelle ryhmälle (hakijan ei tarvitse valmistautua tehtävään mitenkään). Pukeudu vaatteisiin, joissa on mukava liikkua. Tilanne sisältää myös liikettä.
3. Keskustelu
Keskustelutuokio opettajien kanssa, jossa kuullaan hakijan ajatuksia ja kiinnostuksesta musiikkiteatteriopintoja kohtaan. Huomioithan että, valitut oppilaat voivat opiskella vain yhdessä musiikkioppilaitoksessa kerrallaan.

takaisin Hae oppilaaksi -sivulle