Soitinpolku
Tunnetko fagotin, oboen, käyrätorven, saksofonin, harpun? Minkä kokoisia nokkahuiluja on olemassa ja millaisia soittimia eri soitinperheisiin kuuluu? Entä voiko pieni ekaluokkalainen aloittaa kontrabasson soiton?
Keväällä 2024 on kaikille avoin perinteinen live soitinpolku la 7.5. klo 11–14 Sellon toimipisteessämme (os. Soittoniekanaukio 1 B), jossa musiikin opiskelusta kiinnostuneet lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan, kyselemään ja tutustumaan soittimiin paikan päälle soitinopettajan opastuksella.
Soitinpolulla voi myös kokeilla, mitä oppilasvalintatesteissä tapahtuu. Muskariopettajamme vetävät alle kouluikäisten testeihin tarkoitettuja laulu- ja rytmiharjoituksia puolen tunnin välein. Soitinpolun aikana mahdollisuus tutustua myös musiikkiteatterin saloihin.
Lisäksi toteutamme juonellisen ja leikkisän Musiikkisirkus-konsertin (ajankohta vielä avoin) Sellosalissa , jolloin voi tulla tutustumaan Juvenaliassa opetettaviin soittimiin konsertin muodossa. Keväältä 2021 on taltioitu Musiikkisirkus-konserttitallenne (kts. alempi KULPS-osio), joka striimattiin opiston youtube-kanavalle koronatilanteesta johtuen ilman yleisöä.
Tervetuloa tutustumaan soittimiin kaikki kiinnostuneet!
Tutustu eri soittimiin soitinesittelysivulla:
Tiedustelut
Anne Lampela
anne.lampela@juvenalia.fi, 050 3272 082
KULPS-soitinpolku, -musiikkisirkus ja -striimimuskari
Perinteinen KULPS-soitinpolku toteutaan keväällä 2024 livenä tuttuun tapaan ti 7.5. klo 10–13 ja on tarkoitettu 1.-2. luokkalaisille. Lisäksi toteutamme KULPS-musiikkisirkus -konsertin (aika avoin), joka on tarkoitettu lähinnä eskarilaisille. Koko lukuvuoden ajan on mahdollista katsoa KULPS-striimimuskarimme videotallenteita keväältä 2021 opiston YouTube-kanavalla. KULPS-striimimuskari on tarkoitettu sekä eskarilaisille että 1.-2. luokkalaisille.
KULPS-SOITINPOLKU
Tervetuloa perinteiseen koululaisille suunnattuun live soitinpolkuun ti 7.5. klo 10–13 Sellon toimipisteessä. Tällä kierroksella oppilaat pääsevät luokkansa kanssa kokeilemaan, kyselemään ja tutustumaan soittimiin paikan päälle soitinopettajan opastuksella. Kierrokset toteutetaan tasatunnein klo 10, klo 11 ja klo 12.
Livesoitinpolun kesto n. 50 min. – ilmoittaudu ennakkoon.
Tapahtuma kuuluu kerran lukuvuodessa -kategoriaan.
KULPS-MUSIIKKISIRKUSKONSERTTI, ja tallenne

Tervetuloa musiikkisirkukseen!
Miten soi pasuuna? Voiko viulua soittaa yhdellä jalalla seisten? Mihin puhalletaan ja milloin tarvitaan jousi? Tule tutustumaan meillä opetettaviin soittimiin!
Eskarilaisille ja ekaluokkalaisille suunnatussa juonellisessa KULPS-musiikkisirkuskonsertissa leikitellään erilaisilla äänillä ja soittimilla. Tutustu soittimiin yhdessä Lauran, Kallen, Marin ja virtuaali-Iivarin kanssa!
Konsertti Sellosalissa (avoin) – ilmoittaudu ennakkoon.
Tapahtuma kuuluu kerran lukuvuodessa -kategoriaan.
Videotallenne keväältä 2021, kesto n. 30 min. – katso tallenne tästä
KULPS-STRIIMIMUSKARI
KULPS-striimimuskari on toteutettu ammattitaitoisten ja kokeneiden varhaismusiikkikasvattajiemme toimesta. Lukuvuonna 2020-2021 kertyneet livestriimimuskarilähetykset on koottu omaan videokirjastoon.
Striimimuskari-tallenteita pääsee katsomaan salasanalla suojatulla sivustolla luokan kanssa haluamanaan ajankohtana. Sisältö vaihtelee runsaasti – mm. muskarilauluja ja -leikkejä, satuhetkiä, soitinrakennusta.
Videotallenteiden kestot n. 15–30 min. Ilmoittautuessa saa sivustolle tarvittavat salasanat.
Tapahtuma kuuluu mielin määrin -kategoriaan.
KULPS-kulttuuripolku on Espoon peruskoulujen kulttuurikasvatuksen väline ja siihen osallistuminen on jokaisen oppilaan oikeus. Lämpimästi tervetuloa tarjontamme pariin!
Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Anne Lampela
anne.lampela@juvenalia.fi, 050 3272 082