Juvenalian kamarimusiikkikilpailu on järjestetty 11 kertaa vuodesta 1984 alkaen. Yhtenä kilpailun keskeisenä tavoitteena on ollut nuorille soittajille tarkoitetun kamarimusiikkiohjelmiston kartuttaminen. Siksi kilpailun jokaisen sarjan ohjelmistoon on sisältynyt uusi teos, joka on tilattu suomalaiselta säveltäjältä varta vasten kilpailijoiden esitettäväksi. Vuosien varrella onkin syntynyt yli 60 uutta lapsille ja nuorille sävellettyä teosta eri kokoonpanoille.

Tilausteoksiin tutustuminen ja niiden harjoittelu osaksi kilpailuohjelmaa on monesti ollut oppilaiden ensikosketus modernimman ilmaisun pariin. Samalla on usein huomattu, kuinka ensialkuun hieman vieraammalta tuntuvasta sävelkielestä löytyykin aineksia vähintään yhtä värikkääseen ilmaisuun kuin perinteisemmästäkin ohjelmistosta.

Seuraava kilpailu pidetään ensi vuonna 2024 jolloin kilpailu täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kynnyksellä järjestettävässä konsertissa kolmen musiikkioppilaitoksen nuoret kamarimuusikot esittävät valikoiman vuosien varrella kertyneistä tilaussävellyksistä. Sadonkorjuujuhlaan on kutsuttu mukaan soittajia myös Turusta ja Tampereelta ja konsertti esitetään kaikissa kolmessa kaupungissa.

Tervetuloa konsertteihin!

Konsertit

to 30.3. Tampere, Pyynikkisali klo 18
pe 31.3. Turku, Sigyn-sali klo 18
ti 4.4. Espoo, Sellosali klo 18
Konsertteihin on vapaa pääsy – ohjelmamaksu 5 €