Keväällä koetaan hieno yhteiskonsertti kolmen eri oppilaitoksen yhteistyönä 24. huhtikuuta Sellosalissa. Kevään Sinfoniaa -konsertissa yhdistävät voimansa Kamariorkesteri Juvenalia Espoosta, Käpylän Virtuosi di futuro Helsingistä ja Konservatorion Fiocco-orkesteri Lahdesta. Ohjelmassa on mm. Mozartin Pianokonsertto KV488 A-duuri, jossa orkesterin solistina loistaa Musiikkiopisto Juvenalian nuori lahjakkuus pianonsoitonopiskelija Jesse Mäki.

Espoolainen 15-vuotias pianisti Jesse Mäki on opiskellut pianonsoittoa Kari Tikkalan oppilaana jo kolmisen vuotta. Hän kertoo saaneensa tuona aikana hyvin kokemusta esiintymisistä ja muutamasta kilpailusta, sekä lisäksi älyttömän hienoja musiikkielämyksiä. Jesse Mäki osallistui vuosi sitten kansainväliseen Noor Muusik (Nuori Muusikko) -pianokilpailuun Viron Tallinnassa sijoittuen kisassa 3. sijalle saaden lisäksi erikoispalkinnon pakollisen virolaisen teoksen parhaasta esityksestä.

“Kun kuulin, että minulla on mahdollisuus soittaa koko Mozartin konsertto orkesterin kanssa, olin todella innoissani”, Jesse kertoo. Lisäksi hän toteaa konserton treenaamisessa olleen pitkiä taukoja aikataulumuutosten takia. “Vaikka viime viikkoina en ole ihan niin paljoa ehtinyt konserttoa harjoitella, on se silti hyvässä kuosissa ja on kuitenkin vielä riittävästi aikaa harjoitella”, hän kuvailee harjoitteluprosessistaan. Lisäksi Jesse kertoo harjoittelun ja etenemisen olleen tasaista ja mielenkiintoista. Han on samalla päässyt miettimään, miten voittaa kappaleen tuomat haasteet.

“Rakastan pianonsoittoa, ja haluan sitä aina tehdä. Orkesterin kanssa esiintyminen on tärkeä osa pianistin uraa, mikä on kuitenkin myös aika harvinaista”, Jesse toteaa vielä lopuksi iloisin mielin.

Konsertissa kuullaan lisäksi musiikkia Beethovenilta, Mascagnilta sekä Sibeliukselta. Orkesteria johtavat Janne Hanhijärvi, Ahti Valtonen ja Janne Saarinen. Katso koko konsertin ohjelma täältä.

Tervetuloa konsertteihin!

Konsertit

ti 18.4. klo 19.00 Lahti, Felix Krohn -sali
ma 24.4. klo 19.00 Espoo, Sellosali
Konsertteihin on vapaa pääsy